TERVEISET VANHOILTA OPPILAILTA

Tutustu kurssilaisemme Johanna Malmivaaran kokemuksiin Sisustusakatemian Sisustussuunnittelukurssista:

"Sisustaminen on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta lopullisesti innostuin sisustamisesta omakotiprojektimme yhteydessä vuonna 2002. Rakentamisen jälkeen seurasi vielä oman äidin kesämökin täydellinen remontointi, jonka loputtua alkoi tuntumaan, että uusiakin projekteja täytyisi löytää, ettei oma mies joutuisi jatkuvasti toteuttamaan kaikkia uusia remontti-ideoita kotonamme.

Olen koulutukseltani tradenomi ja kokeillut yrittämistä jo aiemmin pienimuotoisesti. Omien lasten myötä ajatus mahdollisuudesta yhdistää työ- ja perhe-elämä joustavasti alkoi itää. Muutama vuosi sitten päädyin siihen, että sisustussuunnittelu voisi ollakin todellinen ammattivaihtoehto minulle tai ainakin sellainen harrastus, joka tarjoisi lisäansiomahdollisuuden. Niinpä aloin hakea sopivaa sisustuskoulutusta, joka täydentäisi osaamistani ja ajoittuisi ilta-aikaan.

Ilmoittauduin Sisustusakatemian sisustussuunnittelukursille. Onneksi kurssi eteni joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin, joten osallistuminen ei ollut työssäkäyvällekään ylitsepääsemätöntä ja mielenkiintoisten aihepiirien ansiosta aikakin kului siivillä ja sain samalla uusia samanhenkisiä ystäviä.

Sisustusakatemian kurssilla sain monipuolista tietoa sisustamisen eri osa-alueista aina kalustesuunnittelusta verhoihin ja valaistukseen saakka. Lisäksi sain tarvittavaa ohjeistusta asiakastyöhön ja sisustusyrittämisen erikoispiirteisiin. Opiskelu painottui luentojen lisäksi useampaan projektityöhön, jotka antoivat ensimakua työn haasteista ja vaatimuksista. Muiden töiden näkeminen ja kurssilla saatu palaute auttoivat myös kehittämään omaa osaamista.

Kurssin lopulla varmuus omista resursseista yrittäjänä ja sisustussuunnittelijana kasvoi, jonka seurauksena Sisustussuunnittelu Dream Home avasi ovensa Porvoossa. Palvelen asiakkaita kuitenkin myös laajemmalla alueella aina Kouvolasta Kotkaan saakka. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat omakotirakentajat, sillä sisustus"palapeli" on rakennusaikana melkoinen ja rakentaja todella tarvitsee tukea päätöksenteolle, jotta virhevalinnoilta vältytään ja lopputulos miellyttää pitkään oman kodin valmistumisen jälkeenkin. Omakotitalorakennuskohteiden lisäksi on myös ihanaa päästä tekemään muutoskohteita ja pystyä esittämään tuoreita näkemyksiä tiloihin, jotka eivät asukkaan mielestä oikein toimi nykyisellään.

Kaikkiaan Sisustusakatemian kurssi antoi minulle avaimet toteuttaa pitkäaikainen haaveeni omasta yritystoiminnasta sisustusalalla. Suosittelen kurssia lämpimästi, sillä opettajat olivat asiantuntevia ja kurssi oli todella mielenkiintoisella tavalla toteutettu." 

         

   Johanna Malmivaara
   sisustussuunnittelija
   Sisustussuunnittelu Dream Home
   p. 040-5353221
   johanna@dreamhome.fiwww.dreamhome.fi
   johanna.malmivaara@gmail.com